Minkä takia sähkön hinta on noussut?
Medioissa on tänä vuonna uutisoitu paljon sähkön hinnan rajusta noususta. Sähkön hinta on ollut jyrkässä jo nousussa kesäkuusta lähtien, ja hintojen odotetaan myös pysyvän korkeana ainakin talven yli. Mitkä syyt sitten vaikuttavat tähän ilmiöön? Valitettavasti tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta yksi iso tekijä on poikkeuksellisen kuiva kesä ja sen vaikutus vesivarantoihin.
Sääolosuhteet vaikuttavat sähkön hintaan
Kuten kaikki tiedämme, viime kesä oli erittäin kuiva ja vähäsateinen. Vaikka helteinen kesä on monien mieleen, on sillä kuitenkin ollut negatiiviset vaikutukset sähköntuotannon kannalta. Yli 50% pohjoismaisesta sähköntuotannosta tapahtuu vesivoimalla. Vähäsateisen vuoden takia vesialtaiden taso laski niin Suomessa, kuin Ruotsissa ja Norjassakin. Myös Keski-Euroopan korkea hintataso vaikuttaa sähkön hintaan, sillä Pohjoismaat on osin riippuvaisia Saksan tuontisähköstä huonon vesitilanteen vuoksi.
Sääolosuhteet ovat vaikuttaneet myös tuulivoimaan, sillä kesä 2021 oli erittäin niukkatuulinen, joten myös tuulisähköä on markkinoilla tällä hetkellä vain rajoitetusti.
Korkeampi sähkön hinta tulee olemaan uusi normaali myös tulevaisuudessa.
Päästöoikeuksien hinnat nousseet merkittävästi
Päästökaupalla tarkoitetaan järjestelyä, jossa haitallisia päästöjä tuottavat laitokset ovat velvollisia omistamaan kutakin tuottamaansa päästömäärän yksikköä kohti tietyn määrän päästöoikeuksia. Päästöoikeuksien hinta nousi syyskuussa jopa 60 euroon, kun vuonna 2017 niiden hinta liikkui vielä viidessä eurossa.
Taloudellisen tilanteen paraneminen on lisännyt fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja nostanut päästöoikeuksien hintaa. Tämä vaikuttaa myös Pohjoismaiden sähkön hinnan nousuun.
Miten kuluttaja voi vaikuttaa sähkön hintaan?
Kuluttaja voi vaikuttaa sähkön hintaan kilpailuttamalla sähköä. Ennen sähkön kilpailuttamista kannattaa pohtia omaa sähkönkulutusta, jotta löytää juuri omille tarpeilleen sopivan sähkösopimuksen. Kilpailutustilanteessa kannattaa myös valita luotettava ja järkevä kilpailutuskumppani, jotta sähkön kilpailutus onnistuisi mahdollisimman mutkattomasti.
Lähteet: Vattenfall, Energia Uutiset, Nordic Green Energy, Sortter, Wikipedia